Aloita haku syöttämällä vähintään 2 merkkiä.

Muutoksia Endress+Hauserin johtokunnassa

Endress+Hauser Groupin johdossa tapahtuu henkilömuutoksia

Gerhard Jost, johtokunnan jäsen, vetäytyy palveluksesta 2015. Manfred Jagiella on liittynyt konsernin johtajistoon. Michael Ziesemer siirtyy 1. kesäkuuta 2016 alkaen yrityksen hallintoneuvostoon. Samalla Andreas Mayr ottaa johtokunnan johtoonsa.

Gerhard Jost nimitettiin virtausmittaustekniikan asiantuntija Endress+Hauser Flowtecin toimitusjohtajaksi vuonna 2000. Hän liittyi johtokuntaan vuonna 2009, jolloin hän vastasi tuotannosta ja logistiikasta. Vuodesta 2014 lähtien hän on keskittynyt näihin tehtäviin konsernin johdon jäsenenä. Gerhard Jost vetäytyy palveluksesta 15 vuoden jälkeen 31. joulukuuta 2015. "Olemme Gerhard Jostille suuressa kiitollisuudenvelassa hänen saavutustensa ja omistautuneisuutensa ansiosta", hallintoneuvoston puheenjohtaja Klaus Endress korostaa.

Michael Ziesemer tuli Endress+Hauserille vuonna 1981. Hänestä tuli pinnan- ja paineenmittaussuunnittelun tuotantokeskuksen toimitusjohtaja Maulburgiin Saksaan 1992. Vuonna 1996 hän otti johtoonsa Saksan myyntiyhtiön Weil am Rheinissa. Vuodesta 1999 lähtien hän on ollut aktiivinen jäsen konsernin johdossa. Vuodesta 2002 alkaen hän on kuulunut johtokuntaan.

Michael Ziesemer, joka on toiminut operatiivisena johtajana ja varapääjohtajana vuodesta 2008 alkaen, jättää jäsenyytensä johtokunnassa 31. toukokuuta 2016. "Olemme mielissämme siitä, että Michael Ziesemer jakaa meille tietoaan ja kokemustaan jatkossa hallintoneuvoston jäsenenä", Klaus Endress sanoo. Michael Ziesemer siirtyy 1. kesäkuuta 2016 alkaen Klaus Eiselen paikalle, joka jättää hallintoneuvoston 14 vuoden jälkeen.

Vahvistusta yrityksen sisältä

Manfred Jagiella liittyi johtokuntaan 1. tammikuuta 2016. Hän jatkaa edelleen Saksan Gerlingenissä toimivan analyysimittausasiantuntija Endress+Hauser Conductan toimitusjohtajana. Myös Andreas Mayr liittyy johtokuntaan 1. kesäkuuta 2016 alkaen. Hän jatkaa edelleen Maulburgissa toimivan pinnan- ja paineenmittausteknologian tuotantokeskuksen johdossa. "Olemme ylpeitä löydettyämme kaksi erinomaista seuraajaa yrityksen sisältä", Klaus Endress korostaa.

Nämä henkilöstömuutokset tarjoavat mahdollisuuden toimintojen yhdistämiseen ja vastuiden uudelleenjakoon johtokunnassa. Pääjohtaja Matthias Altendorf keskittyy tuotantoon, logistiikkaan ja yritysstrategiaan. Manfred Jagiella puolestaan vastaa analytiikkaliiketoiminnasta, ja Andreas Mayr ottaa johtoonsa konsernin markkinointi-, teknologia- ja kommunikaatiotoiminnot. Nikolaus Krüger, joka on ollut johtokunnan jäsen vuodesta 2008 alkaen, ottaa vastuun konsernin kaikista myyntitoiminnoista.

Muutokset eivät vaikuta johtokunnan muihin jäseniin – Roland Kienzler (henkilöstö), Pieter de Koning (IT), Luc Schultheiss (talous ja hallinto) sekä Heiner Zehntner (lakiasiat) – vaan he jatkavat toimissaan vastaten omista vastuualueistaan.

Lataa lehdistötiedote tästä

Muutoksia Endress+Hauserin johtokunnassa ©Endress+Hauser

Vasemmalta oikealle: Manfred Jagiella, Gerhard Jost, Andreas Mayr, Michael Ziesemer

Yhteystiedot