Kokeile etsiä avainsanoilla, tuote- tai tilauskoodilla tai sarjanumerolla, esim. "CM442" tai "tekniset tiedot"
Aloita haku syöttämällä vähintään 2 merkkiä.

Hyväksyttyjen patenttien ennätys

Endress+Hauser palkitsi konsernin keksijät vuosittain järjestettävässä Innovators' Meeting -tapahtumassa

Julkaisupäivä: 19.07.2022

Innovators' Meeting -tapahtuma

-

Endress+Hauserin Innovators' Meeting -tapahtumassa juhlitaan vuosittain työntekijöitä, jotka ovat kehittäneet taloudellisesti merkittäviä ja erityisen luovia innovaatioita. Palkintoja jaetaan myös prosessien kehityksistä sekä olemassa olevien ratkaisujen uusiokäytöstä. Tämänvuotinen tapahtuma oli järjestyksessään 20., joka piti alun perin järjestää jo vuonna 2020. Tapahtumassa juhlittiin samalla hyväksyttyjen patenttien uutta ennätystä. Yli 100 työntekijää palkittiin.

Endress+Hauser on kutsunut vuodesta 2000 lähtien vuosittaiseen Innovators' Meeting -tapahtumaan kaikki työntekijät, jotka ovat olleet osallisia patenttihakemuksiin. Viimeisen kahden vuoden ajan tapaamisia ei ole voitu järjestää lähitapaamisina koronaviruspandemian takia. Niinpä konserni tarttui tänä vuonna tilaisuuteen ja juhlisti samalla tapahtuman 20. vuosipäivää. Kaksipäiväiseen tapahtumaan Europa-Parkiin Saksan Rustiin oli kutsuttu 360 innovaattoria, joilla oli mahdollisuus juhlistaa luovuutta toistensa kanssa.

Patenttilukemat huipputasolla

"Innovaatiot ovat edelleen menestyksemme kulmakivi ja niiden lukumäärä on suuri. Numerot kuitenkin osoittavat meille, että innovaatioprosessista puuttuu henkilöiden vuorovaikutus", kertoo Andreas Mayr, Endress+Hauser Groupin operatiivinen johtaja. Patenttihakemuksia kertyi 258, joka on hiukan vähemmän kuin edellisen vuoden lukema 276. "Monet ideat kumpuavat sattumalta syntyneistä kohtaamisista ja tiedon jakamisesta. Yhdessä olemme luovempia ja innovatiivisempia."

Yksi syy juhlintaan on uusi ennätys: maailmanlaajuisesti 764 hyväksyttyä patenttia. Koska monet innovaatiot on kirjattu patenteiksi useissa maissa, tämä lukema on aina suurempi kuin sisäisten patenttihakemusten määrä. Yli 8 600 patenttia ja patenttihakemusta suojaavat Endress+Hauserin tuotteiden, ratkaisujen ja palvelujen takana olevia immateriaalioikeuksia.

Endress+Hauserille tutkimus ja kehitys on erityisen tärkeää. Vuonna 2021 konserni käytti tutkimukseen ja kehitykseen 210 miljoonaa euroa, mikä vastaa 7,4 prosenttia myynnistä. "Tämä takaa, että meiltä tulee uusia tuotteita jatkossakin ennätysvauhdilla. Esittelemme tänä vuonna markkinoille yli 30 uutta tuotetta", Andreas Mayr sanoo.

Fokus henkilökohtaisissa tapaamisissa

"Tämänvuotinen Innovators' Meeting -tapahtuma on suunniteltu nimenomaan luomaan alustan, jossa syntyy henkilökohtaisia tapaamisia", sanoo Christine Koslowski, Endress+Hauserin immateriaalioikeuksia valvovan osaston johtaja.

"Laajensimme ohjelman kaksipäiväiseksi ja saatoimme yhteen innovaattoreita Endress+Hauserin eri yrityksistä, jotta he pystyvät työskentelemään uusien ideoiden parissa. Kolmelle näin syntyneistä konsepteista myönnettiin rahallinen ja ajallinen budjetti konseptien kehittämiseksi edelleen." Toisen päivän iltapäivä oli varattu juhlaseremonioille ja muiden palkintojen jakamiseen.

Andreas Mayr

"Monet ideat syntyvät satunnaisista kohtaamisista ja tiedon jakamisesta. Yhdessä olemme luovempia ja innovatiivisempia."

Andreas Mayr, Operatiivinen johtaja
Endress+Hauser Group

Ladattavat tiedostot

    EH_2022-07-19_Innovation.zip

Lehdistölista

Ota seuraavat lehdistötiedotteet ja uutiset vastaan suoraan sähköpostiisi. Pysy ajan tasalla ja liity Endress+Hauserin lehdistölistalle.

Endress+Hauserin lehdistölista

Endress+Hauser lähettää säännöllisesti lehdistötiedotteita ajankohtaisista aiheista ja yrityksen tiedoista viestinnän ammattilaisille.

Valitse sinua kiinnostava aihe:  *
Valitse sinua kiinnostavat alat: *

Henkilötiedot

*-merkityt kentät ovat pakollisia. Saat sähköpostiin tilausvahvistuksen. Tietojen antaminen on vapaaehtoista ja tietoja käytetään ainoastaan uutiskirjeiden personointiin, eikä niitä luovuteta kolmansille osapuolille. Tilastollisista syistä suoritamme linkkien seurannan anonyymisti.

Yhteystiedot