Kokeile etsiä avainsanoilla, tuote- tai tilauskoodilla tai sarjanumerolla, esim. "CM442" tai "tekniset tiedot"
Aloita haku syöttämällä vähintään 2 merkkiä.

Endress+Hauser vahvistaa läsnäoloaan Etelä-Amerikassa

Prosessiratkaisuihin erikoistunut yritys perustaa oman myyntiyhtiön Kolumbiaan voidakseen palvella paremmin kasvavia markkinoita

Julkaisupäivä: 24.04.2015

"Uskomme, että Kolumbian markkinat tulevat kasvamaan suuresti tulevaisuudessa", Endress+Hauser Groupin operatiivinen johtaja Michael Ziesemer kertoo. Toistaiseksi sveitsiläistä mittaus- ja prosessiautomaatioasiantuntijaa on edustanut paikan päällä Colsein Ltda, jonka tuotevalikoima kattaa varsinaisen myyntitoiminnan lisäksi runsaan valikoiman palveluita, esimerkkeinä kalibrointi, kunnossapito ja suunnittelu.

Markkinaosuuden kasvattamiseksi ja Endress+Hauser-brändin vahvistamiseksi edelleen Colseinin prosessiautomaatioliiketoiminnat siirtyvät uuteen Endress+Hauser-tytäryhtiöön 1. tammikuuta 2016. Yrityksen pääkonttori säilyy edelleen pääkaupunki Bogotassa. Gabriel Navas, Colseinin perustaja ja toimitusjohtaja, säilyy yrityksen johtokunnassa.

Sitoutunut tiimi

Colseinin noin 250 työntekijästä lähes kolmannes työskentelee prosessiautomaatioliiketoiminnassa. Yritys on ollut Endress+Hauserin edustaja Kolumbiassa jo vuodesta 1993 lähtien ja onnistunut palvelemaan sekä kotimaan että kansainvälisiä asiakkaita menestyksekkäästi. "Olemme iloisia voidessamme luottaa Kolumbian ammattitaitoiseen tiimiin, joka on tehnyt kovaa työtä Endress+Hauser -brändin vakiinnuttamiseksi maassa", Michael Ziesemer sanoo ja lisää: "Tälle perustalle on hyvä rakentaa."

Lähes 50 miljoonan asukkaan Kolumbia on yksi Etelä-Amerikan väkirikkaimmista valtioista, toisella sijalla heti Brasilian jälkeen. Kolumbiaa pidetään yhtenä maanosan vahvimmin kasvavista markkinoista, heti Chilen jälkeen. Vaikka öljy- ja kaasuteollisuus on talouden kehityksen pääveturi, nykyaikaisella mittaus- ja automaatioteknologialla voidaan myös tehdä prosessitekniikoista tehokkaita, turvallisia ja ympäristöystävällisiä elintarvike- ja juomateollisuudessa, veden ja jätevesien käsittelyssä sekä energia- ja voimalaitosalalla.

Ladattavat tiedostot

    Endress_Hauser_Colombia.zip

Lehdistölista

Ota seuraavat lehdistötiedotteet ja uutiset vastaan suoraan sähköpostiisi. Pysy ajan tasalla ja liity Endress+Hauserin lehdistölistalle.

Endress+Hauserin lehdistölista

Endress+Hauser lähettää säännöllisesti lehdistötiedotteita ajankohtaisista aiheista ja yrityksen tiedoista viestinnän ammattilaisille.

Valitse sinua kiinnostava aihe:  *
Valitse sinua kiinnostavat alat: *

Henkilötiedot

*-merkityt kentät ovat pakollisia. Saat sähköpostiin tilausvahvistuksen. Tietojen antaminen on vapaaehtoista ja tietoja käytetään ainoastaan uutiskirjeiden personointiin, eikä niitä luovuteta kolmansille osapuolille. Tilastollisista syistä suoritamme linkkien seurannan anonyymisti.

Yhteystiedot